Kuka
välittää? -dokumentti kertoo viidestä naisesta, jotka tekevät
itähelsinkiläisessä Myllypuron lähiössä vapaaehtoistyötä syrjäytyneiden
hyväksi. Mikko Pielan dokumentin nimeksi piti alun perin tulla Viisi naista Itä-Helsingissä, ja hyvä nimi se olisi ollutkin. Kuka välittää?
-dokumentti nimittäin kertoo viidestä naisesta, jotka tekevät
itähelsinkiläisessä Myllypuron lähiössä vapaaehtoistyötä syrjäytyneiden
hyväksi. Tai kuten Mikko Piela on todennut, sana syrjäytetty antaisi
oikeamman painostuksen asialle kuin sana syrjäytynyt.
Tekstiilitaiteilija Sonja Salomäki on
Myllypurosta syntyisin, ja hänen työnsä kuvaavat usein elämän nurjaa
puolta. Salomäen taidetta käytetään dokkarissa tarinaa eteenpäin vievänä
elementtinä. Muut naiset kohtaavat välittömämmin köyhyyden kasvot. He
ovat Myllypuron leipäjonoa johtava Sinikka Backman, päiväkeskus Aurinkoisen hymyn työntekijä Kati Kuuluvainen, Myllypuron kirkkoon kodittomia majoittava diakoni Karolina Puuska sekä varattomien hiuksia ilmaiseksi laittava nuori Djemile Ramadani.
Ohjaaja kertoo, että Myllypuron leipäjono tulivat
hänelle itselleenkin tutuiksi pari vuotta sitten. Se näkyy dokumentin
ymmärtävässä ja lähelle tulevassa otteessa. Kun Mikko Piela kuvaa
vapaaehtoisia auttajia heidän asiakkaidensa sijaan, hän myös välttää
kaikenlaisen tirkistelemisen tunnun.
(29 päivää katseluaikaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti