5/19/2014

Nainen kertoo raportissaan: "7 asiaa jotka opin oltuani yhden vuoden ilman alkoholia"

"Minä olin sairas ja väsynyt olemaan sairas ja väsynyt. Olin väsynyt olemaan se ratatyttö, olin kyllästynyt tuntemaan itseni paskaksi, minä olin väsynyt pettämään ja häpäisemään ystäväni sekä rakkaani. Minä päätin että tarvitsen ison muutoksen. Yritin juoda kohtuudella mutta se ei ollut minulle paras vaihtoehto. Se ei koskaan toiminut. Mittani täyttyi."


Kelly Fitzgerald on kuten monet ihmiset. Hän elää kiireistä ja sosiaalista elämää. Kuitenkin, kaikki muuttui 2013 kun hän päätti ottaa viimeisen huikan alkoholia. Hän päätti tehdä äärimmäisen rohkean siirron ja päätti alkaa olemaan selvinpäin. Nyt on kulunut jo yli vuosi viimeisestä huikasta ja hän on kirjoittanut äärimmäisen rehellisen raportin yllättävien vaikutusten kohokohdista vuoden ajalta. Se on tässä:

Wow! Minä en edes usko että kirjoitan tätä parhaillaan! Jos luet tätä niin se tarkoittaa sitä että olen onnistunut. Olen ollut vuoden ajan ilman alkoholia. 6. toukokuuta 2013 otin viimeisen drinkkini. En koskaan unohda sitä miltä se tuntui. Olin sairas ja väsynyt olemaan sairas ja väsynyt ja päätin lopettaa kokonaan. Kun aloitin tämän matkani selvänä en ollut varma kuinka kauan se kestäisi. Nyt en voi edes kuvitella meneväni takaisin siihen millaista elämäni oli aikaisemmin. Positiiviset vaikutukset ovat olleet runsaita ja negatiivisia ei juurikaan ole ollut. Tässä mitä olen oppinut vuodestani ilman alkoholia:

1. Aistini ovat herkistyneet 1000 kertaiseksi.

Wow, tunnen kaiken huomattavasti herkemmin. Tämä pitää sisällään tunteet, lihaskivut, hajut, kuulo ja makuaistin. Nenäni on niin herkkä hajuille että olen aina sanomassa että "täällä haisee ihan _____" tai että huh, haisee todella voimakkaalle. Tunteeni ovat huimia, joskus ajattelen että aijaa, tältä tuntuu kun on raskaana. Itken aika herkästi, luokkaannun helposti ja joskus tunnen itseni niin iloiseksi että tuntuu että purskahdan. Minä oikeasti välitän siitä mitä toiset ihmiset ajattelevat minusta. Minä tiedän että siellä on teitä jotka sanovat että "Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt Kellylle?" Tämä kaiken mahdollisen herkästi tunteminen voi olla ylitsevuotavaa joskus, mutta en ole koskaan tuntenut mitään yhtä mahtavaa.

2. Olen juuri alkamassa ymmärtää kuka minä todella olen.

Olen oppinut sen että on asioita joista luulin pitäväni mutta en todellisuudessa pitänyt ja asioita mistä en koskaan tiennyt pitäväni. Minä olen oppinut olemaan sosiaalinen ja oma itseni ystävieni seurassa ilman tippaakaan alkoholia. Olen oppinut että viikonloppuna ilman krapulaa herääminen, kupin kahvia juominen ja lenkille lähteminen on juuri se mitä minä tahdon tehdä. Olen oppinut että se persoona joka oli jatkuvasti alkoholin vaikutuksen alaisena ja sai blackoutteja, se ei ollut minä. Minä en ole ne tyhmät ja hävettävät asiat joita tein, olen ihan oikea persoona joka ei sovi yhteen alkoholin kanssa.

3. Ryyppääminen ei ollut enää hauskaa.

Yritin useita vuosia säädellä juomistani. Juon vain muutaman tai vaikka vain viikonloppuisin. Se ei koskaan toiminut ja ymmärsin lopulta miksi. Minä olen ihminen jolle ei oikeasti sovi alkoholi. Se alkoi hauskana sosiaalisena juttuna vuosia sitten, mutta viimevuonna tajusin ettei se ollut enää hauskaa. Itseasiassa se oli juurikin jokaisen ongelmani alkulähde. Pahoja asioita tapahtui minulle kun join ja minun olisi pitänyt haluta lopettaa aikaisemmin kuin lopetin.

4. Elämä on hallittavissa.

Kun join aktiivisesti niin elämäni oli suuri sekasotku ja se oli minulle ihan okei. Taistelin läpi ensimmäisten pelottavien päivien ja kuukausien ilman juomista ja nyt selvinpäin oleminen on minun normaalini. Olen niin iloinen että se on. Kun pahoja asioita tapahtui menneisyydessäni niin se tuntui aina maailmanlopulta ja löysin aina vastauksen kaikkeen juomisesta. Nyt tunnen olevani paljon paremmin valmistautuneempi jos jotain pahaa tapahtuisi ja olen kyvykäs selviämään siitä terveellisellä tavalla. Lisäksi paljon vähemmän mitään pahoja asioita on tapahtunut, koska alkoholi oli suurin syy niiden tapahtumiseen. Olen nyt tässä hetkessä ja kiitollinen jokaisesta päivästä.


5. Minä olen rakkauden arvoinen

Olen varma että olen sabotoinut romanttisia ihmissuhteitani pitkän aikaa. Miksi? No, saattaa mennä vuosia päästä selville siitä mutta juominen oli kuin bensaa liekkeihin kun oli kyse tästä ongelmasta. Se tuki, rohkaisi ja oikeutti kaikkiin pahoihin päätökseen joita tein, erityisesti koskien miehiä. Tajusin vasta juomisen lopetettuani että minä olen kyvykäs olemaan normaalissa terveessä suhteessa ja minä itseasiassa ansaitsen olla rakastettu. Katsos kun minulla oli tämä tälläinen hullu ajatus siitä että kun minä olen täysin vituillaan niin minun kuului olla myös täysin vituillaan olevassa parisuhteessa. Nyt tiedän että tuo on täyttä hulluutta. Minä olen tarpeeksi onnekas ollakseni rakastavassa, terveessä parisuhteessa uskomattoman miehen kanssa joka on auttanut minua näyttämällä että minä ansaitsen kaiken sen rakkauden jonka saan ja minä olen lopultakin alkanut uskomaan häntä.

6. Myrkylliset ihmiset ovat kuin myrkylliset tavat

Tämä oli suuri juttu minulle... Selkeästi kun lopetat juomisen tai huumeiden käytön niin todennäköisesti sinun täytyy vaihtaa joitakin ystäviä kenen seurassa olet. Minun täytyi tehdä tämä ja tajusin kuinka vähän minulla oli mitään yhteistä joidenkin ihmisten kanssa. Minä myös ymmärsin että minulla oli ystäviä jotka olivat täysin erillaisia kuin minä, ilman mitään samoja päämääriä tai näkemystä elämästä. Se tuntui kaikki aivan liian teennäiseltä. Kun teet suuria päätöksiä elämässä kuten juomisen lopettaminen sinulle todellakin käy selväksi se ketkä ovat todellisia ystäviäsi. On niitä jotka rakastavat sinua ehdoitta eivätkä räpäytä silmiäänkään, ja niitä jotka tarjoavat sinulle edelleen cocktaileja vaikka he tietävät että olet jo lopettanut. Olen kohdannut kaikki yläpuolella mainitut. Myrkyllisistä ystävistä eroon hankkiutuminen, samalla kuin myrkyllisistä tavoista, ymmärrän sen nyt täysin ja opettelen olemaan tuntematta siitä pahaa mieltä.

7. Minä en ole täydellinen ja se okei

Kun lopetat ikävän tavan kuten alkoholin väärinkäytön se saattaa tuoda mukanaan paljon syyllisyyttä, häpeää ja katumusta. Valehtelisin jos väittäisin etten olisi tuntenut tuota kaikkea aika ajoin. Jokatapauksessa, olen alkanut ymmärtää että kaikki ne tunteet joita yritin vaimentaa ja turruttaa vuosikausia ovat todellisuudessa kaunis asia. En pelkästään opi tuntemaan niitä, opin myös käsittelemään niitä ja elämään tervettä ja menestyksekästä elämää. Olen tehnyt virheitä matkan varrella enkä tule koskaan olemaan täydellinen. Jokainen päivä minun on tehtävä tietoinen päätös etten syytä itseäni. Kehitykseni on kesken ja edessä on PITKÄ tie. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Joskus tunnen että elämä ei ole reilua ja toivon että voisin ryypätä kuten kaikki muutkin. Pääosin olen hyväksynyt että tämä on se miten elämäni on, aivan kuten olisi käynyt läpi 5 polvileikkausta, alkoholin lopettamisesta on tullut yksi minun tarinoistani määrätietoisuudesta.

En olisi koskaan ajatellut että selvinpäin oleminen olisi minun elämäni tapa, mutta nyt en voi kuvitella meneväni takaisin juhlimista harrastavan tytön tavoille. En koskaan unelmoinut että minä tuntisin oloni NIIN iloiseksi ja täydeksi elämällä elämää ilman huumeita ja alkoholia. Olin aina se tyttö joka tarvitisi alkoholia pitääkseen hauskaa. Ja nyt minä olen testamentti siitä ettet tarvitse sitä nauttiaksesi itsestäsi. Herään jokainen päivä tuntien huojentuneisuutta siitä että minun ei tarvitse tuntea krapulaa. Minä toivon että jakamalla tarinani muille ryyppääville tytöille (ja pojille) että heillä olisi rohkeutta laittaa korkki kiinni ja elää elämää juuri sellaisena kuin he olivat aina kuvitelleet. Paras on vielä tulossa.

LÄHDE KÄY TYKKÄÄMÄSSÄ BLOGISTA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti