"Itseluottamus on seksikästä, asiasta ei ole epäilystäkään. Kun joku osaa tehdä jotain todella hyvin ja omaa taitoa, se on todella seksikästä. Mutta on olemassa toinen ominaisuus jota pidän vielä vetävämpänä. Ennen kuin pureudumme asiaan niin täytyy muistaa itsevarmuudesta se että hiljaista itsevarmuutta ei pidä sekoittaa koskaan pöyhkeilevään ylimielisyyteen, joka perustuu vain epävarmuuteen. Kun joku kokee tarvetta leveillä, häneltä puuttuu itseluottamus ja hänen täytyy alitajuisesti täyttää tuo tyhjyys käytöksellään muiden seurassa. Itseluottamuksen lisäksi on siis toinen ominaisuus joka toimii aina.
Kaikista eniten ihailemani ominaisuus on rohkeus, kenessä tahansa.
Me kaikki pelkäämme jotakin. Jotkut meistä pelkäävät monenlaisia asioita. Jotkut meistä pelkäävät melkein kaikkea mahdollista. Minulla on ystävä joka sanoo: "Minä pelkään kaikkea" tai "Tuo on pelottavaa" niin monta kertaa minkä tahansa keskustelun aikana, että olen vitsaillut että häntä pitäisi alkaa rankaisemaan sanan käyttämisestä. Minä olin joskus pelkäävä ihminen. Olin käsittämättömän ujo lapsi enkä ottanut osaa mihinkään aktiviteetteihin kuten urheiluun, musiikkiopintoihin, tanssikursseihin, ryhmätyöskentelyihin tai ylipäätään mihinkään sosiaaliseen toimimiseen.
Ja minulle sosiaalinen tarkoitti että paikalla on enemmän ihmisiä kuin minä ja paras ystäväni.
Teininä käytin nestemäistä rohkeutta saadakseni sosiaaliseen elämääni vauhtia. Olin silti peloissani suurimman osan ajasta, ja myrkytystilassa silloin kun en ollut. Ihailin luokkatovereitani jotka osallistuivat asioihin kun sitä heiltä vaadittiin, ja jopa vapaaehtoisesti. Minä en osallistunut.
Luokan suosikki, Vicky, osallistui kaikkeen mahdolliseen ja oli urheilussa joukkueen kapteeni. Hänellä oli hyvin söpöjä pisamia ja tappava lentopallokäsi. Hän näytti pelottomalta. Muistan hänen naurunsa ja sen että tahdoin olla kuten hän. Olla hän.
Aikuisena kehitin jonkin verran rohkeutta (ja itseluottamusta) töissä, vaikka olinkin lähinnä hyvin egoistinen ja täynnä ylimielisyyttä. Epävarmuuteni tarvitsivat sitä sillä hetkellä. Kun lopetin urani huipulla ja lähdin tekemään jotain mitä rakastan, olin kauhuissani. Pelkäsin kritiikkiä ja pilkkaa. Tein sen silti, vaikka minut kyseenalaistettiin ja minulle naurettiin entisen maailmani ihmisten kautta. Sain silti sata kertaa enemmän positiivista palautetta. Olin rohkea, ja rohkeus inspiroi koska me kaikki olemme peloissamme. Pelkäämme mennä uuteen työpaikkaan tai koe-esiintymiseen paikalliseen teatteriin tai vihdoin sanoa jotakin sille naiselle kadulla jolle yleensä vain hymyilemme. Tai ottaa uimakoulutunteja 75 vuoden ikäisenä. Tai itkeä kumppanimme edessä, tai koko maailman. Tai matkustaa puolen maailman ympäri 40 vuoden ikäisenä koska emme ole koskaan ennen sitä jättäneet kotimaatamme. Tai kertoa rakkaallemme että rakastamme häntä kun olemme epävarmoja siitä tunteeko hän samoin. Tai pyytää anteeksiantoa ja myöntää että olemme häpeissämme. Tai rakastaa puutteellista itseämme ja päästää irti syyllisyydestä.
Olla rohkeita suurella tavalla haavoittuvaisuutemme kautta. Tuota on rohkeus.
Kun minä keskustelen ihmisten kanssa jotka puhuvat ja elävät pelkojensa kautta, haluan ravistaa heitä ja huutaa "HERÄTKÄÄ, ELÄKÄÄ PERKELE!" Mutta muistutan itseäni siitä että he ovat jokainen omalla matkallaan ja pelot joita he tuntevat ovat todellisia heille, samalla tavalla kuin pelot joiden kanssa itse yhä taistelen tai ne joista olen päässyt jo yli.
Suurin osa ihmisistä jotka ovat varmoja tehdessään jotain, eivät aloittaneet sen taidon kanssa. Oli kyse sitten melkein mistä tahansa. Jokatapauksessa, vaatii munaa tavoitella päämääräänsä ja laittaa itsensä likoon ja myös alttiiksi "epäonnistumiselle". Kun on rohkeutta yrittää, se johtaa itseluottamukseen, koska sillä ei ole väliä tulemmeko hyviksi jossakin.
Sillä että uskallamme ja yritämme, sillä on merkitystä.
"Mutta mitä kaikki ajattelevat minusta?" Tämä oli kaikista ärsyttävin pelko minulle itselleni, suurin jonka kanssa taistelin. Luulin että kyseessä oli vain minä, mutta kun katsoin ympärilleni, televisiota, lehtiä, leffoja, mainoksia... Ymmärsin että me kaikki elämme samassa "mitähän he ajattelevat minusta" yhteiskunnassa.
Kun me tulemme todella oikeasti sinuiksi itsemme kanssa, me tarvitsemme helvetin paljon vähemmän "mitähän he ajattelevat minusta" roskaa. Mutta jatkuvasti kehittyvinä, kai älykkäinä olentoina keksimme muita keinoja olla huolissamme muiden mielipiteistä. Kuinka monta tykkäystä FB päivitykseni sai? Kuinka monta jakoa? Tuomitaanko minut sen mukaan kuinka kehittyneet/aloitteelliset joogataitoni ovat? Kuinka pidetty lapseni on koulussa? Lista vain jatkuu ja jatkuu... Joten, kun joku kävelee omaa polkuaan, oman sävelensä mukaan, minä rakastan sitä. Häntä. Heitä. Se vaatii rohkeutta erottua joukosta. On okei olla myös erottumatta jos se on sitä että olemme silloin aitoja omia itsejämme. Ja rohkeus ei ole yhtäkuin vastuuttomuus. Joskus, suurinta rohkeutta on se että ottaa vastuun jostain itseään suuremmasta, kuten perheestä ja lapsista. Mutta se ei ole myöskään tekosyy piilotella taka-alalla, niin että todellisuudessa pelko pitää meistä tekemästä asioita joista nauttisimme.
Pelkojen voittaminen ei tarkoita sitä että tekee jotain todella vaarallista tai typerää. Se ei tarkoita että sinun täytyy hypätä laskuvarjolla lentokoneesta. Mutta tee se ihmeessä jos sinusta tuntuu siltä.
Minä sitoudun mahdollisuuksien käyttämiseen ja siihen etten ole huolissani siitä mitä muut ajattelevat minusta tai ainakin välitän siitä yhä vähemmän. Minä sitoudun luottamaan omaan polkuuni, ihan sama tulenko "epäonnistumaan" vai "menestymään". Ja minä luotan siihen että elämä kantaa jos siipeni eivät jaksa ja niitä täytyy lepuuttaa. Elämä todella oikeasti alkaa mukavuusalueidemme ulkopuolelta.
Tämä elämä ei ole kenraaliharjoitus, tämä elämä on nyt ja tässä. Joten lähde ottamaan niitä kitaratunteja joita olet aina halunnut ottaa tai opiskele haaveilemaasi Espanjaa, mene koe-esiintymään laulajana, ota kantaa ja lähde mielenosoitukseen, perusta yritys, puolue tai yhdistys, maalaa taulu, aloita kuntoileminen, hanki se maskeerajan koulutus josta olet aina haaveillut, pyydä sitä naapurin ihanaa tyttöä ulos kanssasi. Mikä ikinä onkaan SINUN on oma juttusi, tee se.
Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Mitä ikinä se olisikaan, se on sen arvoista. Epäonnistuminen ei ole sitä että sinä et onnistu ja menesty, epäonnistuminen on sitä että sinä et yritä.
Se menee näin: Jos "ne" puhuvat meistä, niin me olemme niin merkittäviä että meissä on jotakin puhuttavaa. Ja vaikka tuo onkin egoon pohjautuva "palkitseva" ajatusmalli, se saattaa olla tarpeeksi merkittävä päästääksemme irti pelosta ja ylittääksemme sen.
Tehdäksemme sen mitä me haluamme todella.
Minä pyörittelin ajatuksia päässäni loputtomiin kun mietin pitäisikö minun julkaista elämänkertani. Olin peloissani laittaessani sen luettavaksi koko maailmalle joka voisi ymmärtää sen aivan väärin ja tuomita minut täysin. Minä tein sen silti. Sillä ei ole väliä onko se mahtava vai täysin mitätön, koska minä yritin. Ja se on asia joka tekee minusta hemmetin seksikkään naisen.
Me kaikki pelkäämme jotakin. Siksi maailmassani, kun minä katson pelkoon perustuvaa julmuutta, minä ajattelen... Rohkeus on seksikkäintä.
(Ylläoleva on vapaa suomennos Anna Jorgensenin julkaisusta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti