12/19/2016

Saksan hallinto pyrkii vangitsemaan "valeuutisten" somessa julkaisijoita, Orwell pyörii haudassaan!

Saksan oikeusministeri ilmoitti sunnuntaina että "valeuutisten" ja "vihapuheiden" julkaiseminen sosiaalisessa mediassa voisi johtaa 5 vuoden vankeuteen. Samaan aikaan kun USA:ssa käy kuumana väittely "valeuutisista", Saksan hallinto heittää lusikkansa mukaan soppaan. Sunnuntaina Saksan oikeusministeri Heiko Maas, joka on Saksan kansleri Angela Merkelin koalition jäsen, vaati että Facebook kunnioittaisi Saksan tiukkoja herjauslakeja. Lisäten vielä että sananvapaus ei pidä sisällään herjausta.

"Herjaaminen ja pahansuopainen juoruilu eivät kuulu sananvapauden piiriin.  Oikeusviranomaisten täytyy syyttää siitä, jopa internetissä."

Maas sanoi Reutersin siteeraamassa haastattelussa. Maas kertoi myös että Saksan lain mukaan häkkiä voi tulla Saksan lain rikkomisesta 5 vuotta.

"Jokaisen joka pyrkii vaikuttamaan poliittiseen keskusteluun valheilla, täytyy olla tietoinen seurauksista."

Menettelytapa on hyvin samankaltainen kuin Israelissa, jossa viranomaiset ovat pidättäneet, vanginneet ja sakottaneet yli 400 palestiinalaista ja muuta arabia siitä, että "he lietsovat väkivaltaa" sosiaalisessa mediassa. Ennen kuin "valeuutisista" tuli kansainvälinen keskustelun aihe, Israel on tehnyt yhteistyötä Facebookin kanssa sensuroidakseen kyseiset postaukset ja tilit "lietsontana". Seurauksena on ollut Palestiinalaisten toimittajien, uutistoimistojen ja rauhanomaisten aktivistien tilien bannaaminen.


"Valeuutisten" ja juoruilun tekijät eivät ole ainoat jotka joutuvat kohtaamaan Saksan viranomaiset, Facebook itsessään joutuu taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen jos se ei pysty täyttämään uusia saksalaisia vaatimuksia. Viime perjantaina Saksan SDP:n chairman Thomas Oppermann kertoi Der Spiegelin haastattelussa että "jos Facebook ei deletoi hyvän tutkinnan jälkeen 24 tunnin kuluessa loukkaavaa viestiä, se voi odottaa yksittäisiä 500, 000 euroon asti yltäviä sakkoja."

Miesten lausunnot ovat jatkoa ilmoitukselle uusista toimenpiteistä Facebookissa merkitä uutisia lipuilla ja eliminoida täten niitä ihmisten uutisvirrasta. Facebook tulee luottamaan George Sorosin ja Bill Gatesin rahoittamaan Poynter Instituteen kuten myös 5 media-organisaatioon (Snopes, Politifact, FactCheck.org, ABC News ja Associated Press) sisällön rankkaamisessa.

Oikeasti, koko väitetty "valeuutisten" epidemia on selvästi Hillary Clintonin (ja hänen joukkojensa) yritys saada hänen vaalihäviönsä näyttämään joltain muulta kuin hänestä itsestään johtuvalta. 

Facebookin johtaja Mark Zuckenberg sanoi itse seuraavaa koskien valeuutisia Facebookissa:


"Kaikesta sisällöstä Facebookissa, 99% siitä mitä ihmiset näkevät, on aitoa. Vain hyvin pieni osa on valeuutisia ja huijauksia. Ne huijaukset joita on olemassa, eivät rajoitu yhteen tiettyyn näkemykseen tai edes politiikkaan. Tämä asia ylipäätään tekee siitä äärimmäisen epätodennäköistä, että huijaukset voisivat vaikuttaa käytyjen vaalien tulokseen suuntaan tai toiseen."

"Valeuutisten" deletoimisessa ja sensuroimisessa ei ole selvästikkään kyse "hyvin pienestä osasta" uutisten poistoja, vaan oikeasti kyse on siitä että kaikki valtaapitävien vastaiset näkemykset niin vasemmalta kuin oikealta sensuroidaan. Monet jutut jotka eivät noudata neo-liberaalien valtaapitävien narratiivia, tulevat saamaan kohtelun "salaliittoteorioina", "valeuutisina" ja "venäjän propagandana". Ja samaan aikaan ne jutut jotka seuraavat haluttua linjaa, eivät joudu hyökkäysten kohteeksi. vaikka kyseiset jutut olisi todistettu vääristellyiksi ja epärehellisiksi. Jos Saksa onnistuu siinä rankaisussa mitä se tavoittelee, on vain ajan kysymys kun homma siirtyy muihin maihin ja ne seuraavat perässä.

Lähde: TrueActivist / Whitney Webb


Ja muista jakaa tämä blogipostaus, että ihmiset ymmärtävät mistä tässä touhussa on kyse mitä parhaillaan puuhaillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti