Seuraavassa on käännös suomeksi viisi päivää sitten julkaistusta erittäin ajankohtaisesta englanninkielisestä bloggauksesta. Kirjoittaja on Bailey Lamon. Anarkisti. Sosiaalityöntekijä. Aktivisti. Jos herätti tunteita tai ajatuksia, jaa kopioimalla tämän merkinnän otsikosta linkin osoite ja thats it.
Miksi äärivasemmistolainen on pettynyt vasemmistolaiseen kulttuuriin.
Minä tulen aina uskomaan "Vallankumoukseen" mutta minusta on tulossa hyvin turhautunut kun puhutaan modernista "aktivisti" kulttuurista.
Ensimmäiseksi: Olen väsynyt katsomaan kun ihmiset muuttuvat teennäisiksi perseenrei`iksi jotka ajattelevat että aktivismi tekee heistä parempia kuin muut ihmiset, jopa parempia kuin ne alistetut ja marginalisoidut ryhmät joihin he vannovat "liittolaisuuttaan". Jos olet koskaan työskennellyt majoitus-suojassa tai missä tahansa kohteessa joka palvelee heitä jotka nähdään alistettuina tai marginalisoituina millä tavalla tahansa, kuten väkivallan uhrit, kodittomat, riippuvuuksien kanssa taistelevat ihmiset tai mielenterveysongelmaiset (mainitakseni vain muutaman esimerkin)... Niin yksi ensimmäisistä asioista jonka opit on se että he eivät kehystä maailmankatsomustaan akateemisien teorioiden termien kautta, jotka sinä olet oppinut sukupuolta käsittelevällä oppitunnilla yliopistossa.
Suurimmaksi osaksi heillä ei ole tapana
analysoida heidän kokemuksiaan järjestelmällisen vallan ja etuaseman
kautta. Kuten konseptien "Patriarkkius", "Valkoisen etuasema" tai
"heteronormatiivisuus". Sillä välin kun moniin näistä ihmisistä vaikuttaa
suoraan luokkayhteiskunta ja sen eriarvoisuus ja he ymmärtävät sen, he
eivät silti todennäköisesti käytä öitänsä lukien Karl Marxia ja
selvittäen kapitalismin monimutkaisuuksia. He eivät istu ja mieti
"ongelmallisien käyttäytymiskaavojen" vaikutuksia radikaaleihin
yhteisöihin. He eivät ole huolissaan siitä että he pääsevät tarkastamaan
etuoikeutensa. Ei. Heillä on kiire yrittäessään selviytyä. Päästäkseen
seuraavan päivän loppuun asti. Miettien saako perustarpeet
tyydytettyä, kuten ruoan, suojan ja hygienian. He eivät välitä
kiillottaa kieltä jolla he puhuvat tai ole huolissaan siitä
kuinka heidän sanansa saattavat tarkoituksettomasti esittää tiettyjä
stereotyyppejä. He ovat huolissaan siitä että heidän äänensä kuuluisi
ylipäätään.
Ja silti minä todistan niin monien "aktivistien" toimia
jotka väittävät välittävänsä heistä jotka ovat yhteiskunnan pohjalla, samalla
ignooraten alistamisen realiteetit. Ihan kuin se että loukkaannut
ihmisen puheesta tai maailmankatsomuksesta olisi sama asia kuin aika
vankilassa tai kaduilla eläminen. He puhuvat kuuntelemisesta, nöyränä
olemisesta, henkilön ennakkoluuloisten käsityksien kyseenalaistamisesta
ja heidän elämänkokemuksien kuuntelemisesta... Ja silti he ei välitä
ollenkaan niiden eletyistä elämänkokemuksista jotka eivät puhu tai esitä
asiaansa yliopistokoulutettujen "sosiaalisen oikeudenmukaisuus
sotureiden" näkemyksien mukaisesti, siitä huolimatta kuinka paljon
kamalampi heidän tilanteensa oikeasti on. Tässä en sano sitä että meidän
pitäisi hyväksyä fanaattisuutta missään mielessä, kaukana siitä. Mutta
minä menen niinkin pitkälle että sanon että poliittisen korrektiuden
mafia vasemmalla kasvattaa omanmuotoistaan fanaattisuutta, koska se
vieraannuttaa ja työntää pois heidät jotka eivät jaa heidän tapaansa
ajatella ja puhua maailmasta.
Olen väsynyt klikkeihin, hierarkioihin, toisten läksyttämiseen ja siihen että kerrotaan miten pitää olla ja siihen vallan epätasapainoon joka vallitsee ihmisten välillä jotka väittävät olevansa tovereita ja ystäviä keskenään. Olen loppu ja surullinen, siitä faktasta että minkään tyyppinen erillainen mielipide aktivisti piireissä johtaa tappeluun, joka välillä pitää sisällään tiettyjen ihmisten hylkäämistä ja heidän leimaamistaan "ei turvallisiksi" ja siihen että sen lisäksi heidät häpäistään julkisesti ja lyödään alas.
Se on oksettavaa että me väitämme rakentavamme uutta maailmaa, uutta yhteiskuntaa, parempaa tapaa käsitellä sosiaalisia ongelmia, mutta jos henkilö tekee virheen ja sanoo/tekee jotain väärin, heillä ei ole edes mahdollisuutta selittää heidän puoltansa asiasta, koska konfliktin ratkaisuprosessi itsessään on ideologian ajama, sen sijaan että oltaisiin halukkaita hyväksymään faktoja. Itseasiassa, nykypäivän aktivisti piireissä saa olla onnekas jos sinulle annetaan minkäänlaista oikeusturvaa ylipäätään kun jokainen laitetaan sosiaalisen paineen alle uskomaan kaikki mitä heille kerrotaan, välittämättä siitä mitä itseasiassa tapahtui kulloisessakin tilanteessa.
Tämä ei ole vapautta. Tämä ei ole sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tässä ei ole mitään "progressiivista" tai "radikaalia", ellet sitten viittaa fasismiin.
Fasismista puheenollen, vasemmistosta on erittäin häiritsevä trendi parhaillaan joka pitää sisällään sananvapauden ja ilmaisuvapauden hylkäämisen perusarvona, koska joku jossain saattaisi pahastua/loukkaantua siitä mitä sanotaan. Tämä ei ole ainoastaan vaarallista, mutta se myös toimii meitä vastaan, koska vasemmistolaiset usein leimataan uhkiksi valtion tasolta ja me olemme vähintään epäsuosittuja yhteiskunnassa ylipäätään. Eikö tämä tarkoita että ajattelunvapaus ja ilmaisunvapaus ovat olennainen osa taisteluamme? Että meidän kuuluisi aina puolustaa meidän oikeuttamme kyseenalaistaa se mitä meille opetetään, on oikeutemme olla erillaisia? Kuten Noam Chomsky sanoi asian: "Jos me emme usko ilmaisunvapauteen, koskien niitä ihmisiä joita me halveksumme, me emme usko siihen ylipäätään." Ilmaisunvapaus ei tarkoita että meidän täytyy olla samaa mieltä toisen henkilön sanomisien kanssa... Itseasiassa, se tarkoittaa että meidän ei pidä olla. Meillä on kuitenkin todellakin oikeus haastaa se. Mutta mitä minä ja monet muut näkevät on dialogin sulkeminen pois kokonaan, niin kutsutun "turvallisuuden" nimissä. Mitä helvetin turvallista sensuroimisessa voisi oikein olla? Mikä voisi mahdollisesti olla turvallista ryhmässä ihmisiä jotka väittävät olevansa vapaustaistelijoita, määräten sen mitä kukakin saa puhua ja mitä ei saa puhua, perustuen siihen olemmeko me samaa mieltä vai emme? Tutki mitä tahansa maailmanhistoriaa ja sinä tulet ymmärtämään ettei sensuuri ole koskaan ollut hyvä asia.
Ja pointtiin: Maailma ei ole turvallinen paikka. Se on äärimmäisen vaarallinen. Virheellinen. Täynnä verenvuodatusta ja korruptiota. Se että me menemme piiloon sen kovuudelta, niin silloin emme tee yhtään mitään merkityksellistä muuttaaksemme sitä. Jos me olemme vakavissamme valtaapitävien kohtaamisen suhteen, meidän täytyy heittää itsemme vaaraan ja tuskaan, jossa niin monilla ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Sillä välin kun itsestään välittäminen on tärkeää että pysymme kasassa pitkässä juoksussa, pimeyden välttäminen ja siltä silmien sulkeminen kokonaisuudessaan ei ole mitään muuta kuin pakokeino.
Ihmiset, nyt tehkää maailmalle palvelus... Lopettakaa niiden turva-alueiden kanssa pelaaminen ja ottakaa maailman muuttaminen vakavasti. Se ei tule aina olemaan hauskaa ja miellyttävää. Me emme tule aina tuntemaan olevamme vapautettuja. Se tulee sattumaan. Se tulee kauhistuttamaan meitä paikka paikoin. Mutta jos taistelu on sinulle sen arvoinen, jos aktivismi ei ole sinulle vain trendi jota harrastat siksi että voit vakuuttaa itsellesi ettet ole omahyväinen ja välinpitämätön epäoikeudenmukaisuuksien edessä, niin astu siitä vitun turva-alueeltasi ulos ja ymmärrä vihdoinkin että mukavuus itsessään on vallan merkki ja etuasemassa olemista, jonka sinä haluat haastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti