2/11/2015

Haastattelussa levynjulkaisua odottava Mercedes Bentso

Kevät lähestyy pikkuhiljaa, samoin kuin odotettu Mercedes Bentson esikoislevy. Nainen on viilannut levyä tuottaja Steen1:n kanssa pitkään ja nauhoitukset ovat nyt saatu päätökseen. Kysellään hieman naisen kuulumisia.

Kuva: isonumero.fi
Hei! Pitkäaikainen unelmasi on täyttynyt ja kokopitkä levy on saatu vihdoin nauhoitettua. Mikä nyt on fiilis?

MB: Aivan upea! Uskomaton. Kun levy saatiin valmiiksi, oli vain tyhjä ja väsynyt olo, mutta nyt alkaa tajuamaan että huhhuh. Mun unelma on oikeasti toteutunut!!

Millainen prosessi kappaleiden synnyttäminen oli ja millaisella kokoonpanolla niitä yleisesti kasattiin? Tuottiko Lampela yksin koko levyn?

MB: Erittäin voimakas ja ravisuttava kokemus. Yhden todella henkilökohtaisen kappaleen äänityksen jälkeen sain paniikkikohtauksen samana iltana, tapahtunut palasi niin elävästi mieleeni. Kaiken kaikkiaan vapauttava ja terapeuttinen kokemus. Viimeisten äänitysten jälkeen oli kaikkensa antanut olo. Lampela toimi tuottajana ja Karpo jonka studiolla Vesalassa levy äänitettiin, soitti kaikki taustat itse. Levy on siis täysin instrumenteilla soitettu, ei sampleja. Levy on myös täysin ilman featteja, kokonaan mun oma. Ainoastaan kertseissä on vierailevia laulajia.

Okei. Onko levyn yleistunnelma riipaisevan omakohtainen vai löytyykö seasta myös "pirteämpiä" kappaleita? Olet käynyt kuitenkin suuren muutoksen läpi viimevuosien aikana.

MB: Oon huomannut että levystä on vahingossa tullut riipaiseva. Kun olen kirjoittanut jotain biisiä, en ole tajunnut että se stoorihan on ihan hirveä, tai että eihän toi kokemus ole sellainen mitä kaikki käyvät läpi. Mutta on levyllä myös todella paljon huumoria. Edesmennyt Pete K kommentoi yhtäkin biisiä: "Hullu ämmä!" ja nauroi räkäisesti. Ne keille tragedia on arkipäivää, osaavat bongata mustankin huumorin.

Niin, aivan. Olitte viimeviikolla kuvaamassa videota, uskallatko paljastaa mistä kappaleesta? Keitä kaikkia hahmoja tulevalla videolla tullaan näkemään?

MB: Hahaha. En vielä paljasta mikä biisi on kyseessä, mutta videolla on aikamoinen meininki! Uskon että YouTube laittaa videoon ikärajan. Videolla on niin monenlaista hahmoa että meiningin tajuaa vasta kun sen näkee. Vai miltä kuulostaa Esko Eerikäinen, Anna Kontula ja pappi samalla videolla? Sehän kuulostaa Mercedes Bentsolta, koko video on niin mua! Yhtä friikki, humoristinen ja kantaaottava!

Kuva: Jaana Tammi
Hahah. Kuulostaa mielenkiintoiselle. Koska voimme odottaa teosta nähtäväksi?

MB: Parin kuukauden sisällä uskoisin.
  
Entäpä itse levyn mahdollinen julkaisuajankohta? Kenties kesäksi, vai syssymmällä?

MB: Mä veikkaan että kesäks tulee. Meil on plääni, et kun video tulee ni sit varmaan löytyy levy-yhtiökin.

 Selvä homma. Millaisia toiveita, odotuksia tai suunnitelmia tulevaisuuden suhteen tällä hetkellä? Laajempaa keikkailua suunnitelmissa varmaan ainakin?

  

MB: Toivon että levyn myötä keikkoja tulee enemmän ja enemmän. Kyllä mä toivon mahdollisimman laajaa näkyvyyttä, ja että voisin elättää itteni tällä. Tää on mun koko elämä.

Kuinka haastavaa ensimmäisen levyn tekeminen on kokonaisuudessaan ollut, yllättikö prosessissa mikään sinua?

MB: Yllätti kuinka paljon loppujen lopuksi annoin itsestäni. Eli prosessin rankkuus. Myös julkisuus yllätti. Ihmettelen haastatteluiden ja keikkojen määrää vaikka minulta on tullut vasta kaksi biisiä ulos! Olen ollut vaikka kuinka monen lehden kannessa ja ihmiset tunnistavat, vaikken oo vielä edes levyä pukannut ulos!

Olet puhunut avoimesti elämänkokemuksistasi, ehkäpä siinä ainakin yksi syy kiinnostukseen. Miltä tähän astinen julkisuuden määrä on tuntunut?

MB: Yllättävän "normaalilta". Siltä että "näinhän tän kuuluukin mennä". Se on yllättävää että kiinnostan niin paljon, mutta itse julkisuus ei tunnu omituiselta.

Hienoa, olet sitten oikealla alalla. Toivon onnea ja menestystä vuoteen! Toivon että tuleva levy löytää yleisönsä. Millaisia terveisiä haluat lähettää plättyä odottaville?

MB: Kiitos jokaiselle kuuntelijalle, ostajalle ja keikalla kävijälle! Kuunnelkaa ajatuksella ja tunteella.

 MERCEDES BENTSO FACEBOOK

TYKKÄÄ FACESSA NIIN PYSYT KÄRRYILLÄ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti