Alla lainaan HS:n Jani Kaaroa vuodelta 2013, siinä toivossa että hänen kolumninsa saisi lisää lukukertoja, koska se on juuri nyt aivan helvetin ajankohtainen ja pitää sisällään tärkeää faktaa ja informaatiota.
"Säästöt tappavat, ei lama.
Tiesittekö, että rintasyöpä voi kasvaa ihon läpi? Minä en tiennyt. Suomalaiset syöpälääkärit varmasti tietävät, mutta syön silinteripyttyni, jos kukaan on nähnyt yhtään sellaista tapausta kahteenkymmeneen vuoteen. Harvassa täytyvät olla ne syöpälääkärit Euroopassakin, jotka ovat sellaisen tapauksen nähneet.
Eräs henkilö, joka sellaisen sai kuitenkin todistaa, on ateenalaisen sairaalan syöpäosaston ylilääkäri Kostas Syrigos, jota New York Times haastatteli viime vuoden lokakuussa.
Elenan rintasyöpä oli diagnosoitu vuosi aiemmin. Hänen kohtalokseen koitui kuitenkin troikan – IMF:n, Euroopan Komission ja Euroopan keskuspankin – Kreikalle langettama säästökuuri, joka pudotti valtavan määrän ihmisiä terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle.
Elena oli yksi heistä.
Elena oli opettaja, mutta jättäytyi työttömäksi jo ennen talouskriisiä hoitaakseen syöpää sairastavaa äitiään. Kun talouskriisi iski päälle, Elenan äiti kuoli. Hän ei enää voinut saada työtä, ja kauhukseen hän huomasi sairastavansa samaa syöpää mikä oli vienyt hänen äitinsä.
Vuodessa Elenan rintasyöpä kasvoi appelsiinin kokoiseksi. Hän etsi epätoivoisesti apua, ja kuuli viimein lääkärien vapaaehtoisverkostosta, joka hoitaa järjestelmän hylkäämiä potilaita. He eivät kuitenkaan voineet tehdä Elenalle mitään, vaan ohjasivat hänet Syrigosille, joka hoitaa vakuutuksettomia potilaita virallisen työaikansa jälkeen.
Kun Syrigos tapasi Elenan, hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Kasvain oli tunkeutunut ulos rinnasta ja valui verta ja kudosnesteitä Elenan paidalle. Nainen töpötteli nesteitä vessapaperiin.
Elenan kivut olivat sanoinkuvaamattomat. Hän itki, Syrigos itki, kaikki huoneessa itkivät.
"Tällaisista tapauksista kerrotaan oppikirjoissa, mutta käytännössä niitä ei koskaan näe, koska kaikki saavat ajoissa apua", Syrigos totesi toimittajalle. Mutta Kreikassa kaikki eivät enää saa apua.
Miten tähän tultiin?
Troikan edellyttämällä Kreikan budjetin tervehdyttämisellä haluttiin sosiaali- ja terveyspuolen menoista löysät pois. Käytännössä se tarkoitti, että esimerkiksi Kreikan terveysministeriön budjettia leikattiin huikeat 40 prosenttia.
Se tiesi leikkauksia sairaaloiden budjeteissa, minkä seurauksena 35 000 lääkäriä ja hoitajaa joutui työttömäksi. Jonot lääkäreille kasvoivat epätoivoisen pitkiksi, lääkkeet kallistuivat ja sairaaloissa koettiin pulaa jopa tavallisista antibiooteista.
Epidemiologit David Stuckler ja Sanjay Basu ovat arvioineet, että kreikkalaiset ovat jättäneet väliin 60 000 lääkärissäkäyntiä budjettikurin jälkeen, koska lääkäriin ei yksinkertaisesti päässyt. Tämä on myös Elenan tarina.
Siinä ei kuitenkaan ole kaikki. Kreikassa vastasyntyneiden kuolleisuus on noussut 40 prosenttia. Kodittomuus lisääntyi neljänneksellä ja sen mukana kaikki kurjalistoon liittyvät ongelmat. Suonensisäisten huumeiden käyttö lisääntyi.
Likaisista neuloista levinneiden HIV-tapausten määrä kaksinkertaistui. Tuberkuloositapaukset ovat kasvussa.
Varmistettujen itsemurhien määrä on lisääntynyt noin 20 prosenttia; todellinen luku lienee suurempi, sillä ortodoksisessa maassa ihmisillä on taipumus salata itsemurhansa, koska itsemurhaajia ei huolita kirkkomaahan.
Infektiotautien kontrolloiminen vaatisi toimivaa terveydenhuoltojärjestelmää, jota Kreikassa ei troikan budjettikurituksen jälkeen enää ole. Kreikassa on koettu ensimmäiset vakavat malariaepidemiat sitten 1970-luvun, ja se on vakiintumassa endeemiseksi tietyillä alueilla.
Lisäksi hyttysten välityksellä leviävä Länsi-Niilin virus on aiheuttanut useita kuolinuhreja vaatineita epidemioita, vaikka sitä ei aiemmin esiintynyt alueella.
Terveystietojen valossa Kreikan tilanne on järkyttävä eivätkä vertaukset kehitysmaahan ole kaukaa haettuja. Se panee kuitenkin kysymään, onko tämä kaikki todella ollut välttämätöntä?
Onko velat kansainvälisille sijoittajille todella maksettava sovitussa ajassa huolimatta sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä? Vai voisimmeko panna ihmiset etusijalle, ja antaa kansainvälisten sijoittajien odottaa saataviaan.
Tähän kysymykseen saa mielenkiintoisen vastauksen edellä mainittujen epidemiologien, Stucklerin ja Basun tuoreesta kirjasta The Body Economic: Why Austerity Kills. Se keskittyy tarkastelemaan talouskriisien inhimillistä puolta; kuolleisuutta, itsemurhia, sydänkohtauksia, aliravitsemusta.
Samalla he tulevat kuitenkin osoittaneeksi, että ei se ole talouskriisi sinänsä, mikä aiheuttaa inhimillisen kärsimyksen, vaan se, miten hallitukset siihen vastaavat.
Kuvaavan esimerkin tarjoaa Aasian talousihmeen romahtaminen 1990-luvun lopulla. Tuolloin esimerkiksi Etelä-Korea, Thaimaa ja Indonesia hyväksyivät kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n, pelastuspaketin ja sen asettaman tiukan budjettikurin. Malesia jäi ulkopuolelle, koska piti IMF:n ehtoja vahingollisina.
Kuten Kreikassa, IMF:n säästökuuri tiesi vaikeita aikoja monessa maassa. Etelä-Koreassa itsemurhaluvut olivat olleet laskussa 1980-luvulta lähtien, mutta säästökuurin jälkeen ne lisääntyivät 45 prosenttia. Thaimaassa itsemurhat lisääntyivät 60 prosenttia.
Thaimaassa ja Indonesiassa säästökuuri tiesi myös nälänhätää. Thaimaassa raskaana olevien naisten vakava aliravitsemus lisääntyi 20 prosenttia. Samoin anemiasta, B-12 - vitamiinin ja folaatin puutteesta kärsivien raskaana olevien naisten osuus lisääntyi 22 prosenttia. Koska maitojauheen hinta kolminkertaistui, äidit koettivat juottaa vauvoilleen makeutettua vihreää teetä.
Samanaikaisesti Malesia valitsi päinvastaisen strategian. Sen sijaan, että se olisi leikannut terveys- ja sosiaalimenoja, se lisäsi niitä kahdeksalla prosentilla, mikä tarkoitti 18 prosentin lisäystä hoitoon päässeiden potilaiden määrässä.
Malesia myös jatkoi rokotusohjelmia, jakoi riskiryhmille puhtaita neuloja ja kondomeja, antoi ruoka-apua ja varmisti, että köyhimpien perusturva säilyy.
Tämän poliittisen valinnan seurauksena ihmisten terveys Malesiassa pysyi samalla tasolla kuin se oli ollut ennen talouskriisiä; äitien aliravitsemuksessa ja infektiotaudeissa ei tapahtunut käytännössä mitään lisäystä.
Vuonna 2000 Maailmanpankin pääekonomisti Joseph Stiglitz arvioi IMF:n toimia Aasiassa. Hän totesi, että IMF:n toimet syvensivät ja pidensivät talouslamaa Aasian maissa, ja pahiten Thaimaassa, joka uskollisimmin seurasi IMF:n ohjeita. Malesian talous sen sijaan toipui kriisimaista ensimmäisenä. Ironisesti Malesia oli kriisimaista ainoa, joka onnistui täyttämään IMF:n taloustavoitteet, vaikka se oli ainoa, joka kieltäytyi IMF:n ehdoista.
Toinen kuvaava esimerkki löytyy Islannista. Kuten tiedettyä, valtavan pankkikriisin runtelema Islanti kieltäytyi kahdessa kansanäänestyksessä IMF:n lainapaketista. He päättivät antaa pankkien kaatua ja maksaa valtionvelkansa takaisin vähitellen, jolloin he säästyisivät jättimäisiltä budjettileikkauksilta.
Islantilaiset toimivat täsmälleen päinvastoin kuin IMF olisi vaatinut, eli leikkausten sijasta he lisäsivät sosiaali- ja terveyspuolen menoja turvatakseen ihmisten työllisyyttä, asumista ja terveyttä, ja helpottaakseen ihmisten velkataakkaa.
Stuckler ja Basu ovat kahlanneet läpi islantilaisia terveystilastoja – ne ovat parhaita maailmassa – eivätkä ole löytäneet mitään todisteita islantilaisten terveyden huonontumisesta talouskriisin aikana. Päinvastoin, tuoreessa selvityksessä islantilaiset sijoittuivat Euroopan onnellisimpien ihmisten joukkoon.
Malesian tavoin myös Islannin talous kääntyi nousuun paljon oletettua aiemmin. Vuonna 2012 Islannin talous oli kolmen prosentin kasvussa, ja työttömyys laski alle viiden prosentin. Ihmisten laittaminen etusijalle näyttää siis olevan myös hyvää talouspolitiikkaa.
Muusikko Mikko Perkoilalla on laulu nimeltä Säästön hinta, jossa hän kysyy, että "mitähän ne säästöt maksaa".
Nyt on jo täysin selvää, että vaikka Kreikka saisi budjettinsa tasapainoon lähivuosina, ja kaikki näyttäisi hyvältä paperilla, kreikkalaiset maksavat säästökuurin inhimillistä hintaa vielä vuosikymmeniä eteenpäin.
Islantilaisillakin on pitkä tie ulos omasta velkakriisistään, mutta kaiken kaikkiaan he ovat kansakuntana selvinneet siitä terveinä ja vahvoina ja säilyttäneet uskonsa tulevaisuuteen.
Stucklerin ja Basun kirja osoittaa, että talouskriiseistä voi selvitä paljon pienemmin inhimillisin vahingoin kuin mihin kreikkalaiset on nyt pakotettu. Sen toivoisi löytävän tiensä perille myös niille suomalaisille päättäjille, jotka meikäläisiä säästölistoja laativat.
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti